Tietoja meistä

Oma kuva
Olemme kokeilunhaluinen aviopari, mies (M) vuosimallia -83, nainen (N) -74. Rakastamme seksiä ja harrastamme sitä PALJON. Tässä blogissa kerromme kokemuksistamme ja ajatuksistamme.

tiistai 17. helmikuuta 2015

Kokemuksia ja tuntemuksia ryhmäseksistä

Päästiin tosiaan N:n kanssa kokeilemaan neljän kimppaa ja täytyy sanoa, että aika ristiriitaisia tunteita tämä kokemus on herättänyt. Tässä kertomus minun näkökulmastani. Jätän turhat pohjustukset pois ja  siirryn suoraan asiaan.

Heti alkuun täytyy sanoa, että naisten välinen seksi oli kyllä kiihottavaa katseltavaa. N nuolemassa ja sormettamassa pillua, hyväilemässä rintoja ja ottamassa vastaan samanlaista käsittelyä naiselta. Kiihottavaa oli myös se kun molemmat naiset olivat kullini kimpussa ja se, kun sain sormettaa kumpaakin naista yhtäaikaa ja molemmat tuntuivat nauttivan tästä, vaikkakin tämän toisen naisen tuntemusten aitous jäi hieman epäselväksi. Yksi asia, jota olin odottanut ryhmäseksiltä, oli kullin imeminen. Sen pääsin myös kokemaan ja sekin  tuntui hyvältä. Yllätyin siitä, kuinka estottomasti homma lähti loppujen lopuksi käyntiin, koska olin alunperin kuvitellut ujostelevani, varsinkin toisen miehen edessä. Ujous taisi kuitenkin iskeä siinä kohtaa, kun mies alkoi imeä minua. Toisaalta se tuntui hyvältä, mutta erektion kanssa oli silti ongelmia.

Tämä toinen mies oli kova yllyttämään minua panemaan hänen naistaan ja minä tein työtä käskettyä, joskaan en saanut siitä paljoa irti. Se ei tuntunut siltä, mihin olen N:n kanssa tottunut; jatkuva pieni puristus ja hankaus, pillun seinämät hieroo kullin kärkeä ja saan N:n lantion juuri sellaiseen asentoon, minkä tiedän olevan molemmille hyvä. Mutta se ei ollut mitään tällaista, se tuntui sellaiselta ensikertalaisen sohimiselta, enemmän nautin sormettamisesta, niin ja kävihän siellä koko käsikin. Aluksi yritin varovasti työntää, kunnes tämä nainen otti kädestäni kiinni ja ohjasi sen väkisin rannetta myöten sisään. Tämän jälkeen en  tuntenut lainkaan sääliä, vaan survoin rajusti nyrkkiä pilluun niin kauan, kunnes nainen käski lopettaa.

Myös N sai vierasta ja aluksi se kiihotti minua. Vieras mies jalkovälissä, samalla kun minä panen suuhun. Se oli kiihottavaa niin kauan, kunnes mies oli laueta N:n sisään. Siinä vaiheessa mustasukkaisuuden aalto pyyhkäisi lävitseni ja hetken ihmettelin, että tuliko se? Kun tajusin, että niin ei käynyt, sain jätettyä nämä tunteet taka-alalle. Jälkeenpäin olen miettinyt, että mikäköhän minussa on vikana, kun annan toisen miehen panna vaimoani.

Olimme tyydyttäneet toisiamme ristiinrastiin, välillä omaa, välillä vierasta ja minä olin pidätellyt orgasmia jo pidemmän aikaa kun nainen alkoi runkata minua, kieltään samalla käyttäen. Ranneliike kiihtyi ja kiihtyi, luulin pystyväni jatkamaan. Oltiin sovittu N:n kanssa, että laukean ainoastaan hänen toimesta, mutta toisin kävi. Viimeiseen asti olin varma sietokyvystäni, mutta kun tulee niin tulee. Yritin vielä pelastaa tilannetta kääntymällä N:n puoleen, ehtimättä kuitenkaan muuta, kuin laueta N:n kasvoille ja jälkeenpäin selvisi, että taisin tehdä tällä liikkeellä vielä enemmän hallaa.

Yleensä kokemukset ovat rikkautta, mutta tällä hetkellä ei kyllä siltä tunnu. Ei kai seksin kuulu aiheuttaa huonoa omaatuntoa, häpeää, pelkoa, mustasukkaisuutta, katumusta...

Ehkä tämä ei ollut meitä varten, mutta tulipahan koettua. Sitäpaisi kyllä se oma kumppani on se, joka tuntee ja tietää parhaiten ja jonka kanssa voit olla oma estoton itsesi ;)


-onnellinenM

maanantai 16. helmikuuta 2015

Tampereen reissu takana

Nyt se on sitten tehty ja koettu, seksi toisen parin kanssa ja tällä hetkellä fiilis on se, että tuohon yhteen kertaan kokeilu saa jäädä. Tässä vähän kertomusta mitä tapahtui ja mitä tunteita tapahtunut herätti.

Tavattiin tämä toinen pari sovitusti ja aika pian siirryttiin hotellihuoneeseen ja ryhdyttiin tositoimiin. Miehet selvästi tykkäsivät katsella naisten välistä sekstailua. Nuolin naisen pillua, rintoja, sormetin ja kaikkea samaa teki myös tämä toinen nainen minulle. M pääsi imemään toisen miehen kullia ja sama toisin päin. Reilu tunti meni sekstaillessa ja tunnustan, että viimeisen puolen tunnin ajan odotin vaan, että homma loppuisi ja se toinen pari lähtisi pois. Mä en mitenkään suuresti nauttinut koko touhusta, ennemminkin se oli mun puolelta sellaista puoliväkisin suorittamista. Alkuun se oli ihan jees, oli kiva nuolla ja sormettaa toista naista, mutta siinä vaiheessa, kun tämä toinen nainen alkoi kovaääniseksi, mun mielenkiinto lopahti. Mä voin vaikka vannoa, että se toinen nainen feikkas ja oikeen kunnolla. En siis väitä, etteikö se olisi nauttinut, mutta se sen ääntely ja "orgasmit" oli jotain ihan käsittämätöntä huutoa ja kiljumista. Miehiä moinen huuto ja kiljuminen saattaa kiihottaa mutta mua ei, ensinnäkin se toi mieleen jonkun huonosti näytellyn pornoleffan ja toisekseen pelotti, että koska joku hotellin henkilökunnasta pamahtaa paikalle rauhoittamaan menoa. Muutamankin kerran tuli mieleen painaa tyyny sen naisen naamalle, että se metelöinti loppuis. Ja väitän, että mä naisena tiedän, mitä orgasmin aikana naisen kehossa tapahtuu, miten aidon orgasmin aikana emätin supistelee ja puristuu ja näin ei kyllä tapahtuntu kun tämä toinen nainen "sai" kun kolmella sormella häntä sormetin. No ihan sama, mun puolesta kukin saa feikata niin paljon kuin haluaa, mietityttää vaan hänen miehensä asema, miltä siitä miehestä tuntuu jos joskus saa tietää, että hänen naisensa teeskentelee orgasmeja.
Kuinka moni mies ylipäätään tunnistaa naisen aidon orgasmin? Olen ymmärtänyt, että moni nainen teeskentelee ja mies ei teeskentelystä tiedä tuon taivaallista. Me ollaan M:n kanssa monesti puhuttu orgasmeista ja siitä, miltä mun orgasmit M:n mielestä tuntuu. M on sanonut, että kun mä saan, mun emätin puristuu/turpoaa tiukasti M:n kullin ympärille ja tunnen kyllä itsekkin miten pillu turpoaa ja sen jälkeen alkaa sykkiä. Ja se sykkiminen jatkuu välillä pitkään rakastelun jälkeenkin ;)

M pääsi sen toisen naisen kanssa kokeilemaan myös nyrkkinaintia, mehän emme edelleenkään ole siinä onnistuneet.

Oltiin kymmeniä kertoja puhuttu ja omasta mielestämme hyvin valmistauduttu ryhmäseksiin, pelisäännöt oltiin sovittu ja siinä suhteessa luottavaisin mielin hommaan lähdettiin. Homma ei kuitenkaan mennyt ihan sovitusti. Minä olen meidän suhteessa se epävarmempi ja varmaan myös mustasukkaisempi osapuoli. Mua ei häirinnyt yhtään katsella, kun M nuoli, sormetti ja muuten hyväili toista naista. Mutta kun M pani sitä naista samalla himokkaasti naisen kasvoja katsellen, se tuntui tosi pahalta. Samoin kun M pani mua ja samalla katseli sitä toista naista. Mä tunsin olevani sivuroolissa. Oltiin etukäteen sovittu, että M laukeaa vain mun toimesta, en halua nähdä mieheni laukeavan toisen naisen toimesta. No tämäkään ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Tämä toinen nainen runkkasi ja nuoli M:n kullia, jolloin M laukesi. Sen verran M teki, että ruikki spermat mun kasvoille, mutta se orgasmi oli siis sen toisen naisen aikaansaannos ja se tuntui pahalta, edelleen se saa kyyneleet mun silmiin kun tilannetta ajattelen. Asiaa ei yhtään helpota se, että spermojen saaminen naamalle siinä tilanteessa sai mut tuntemaan itteni halvalta huoralta. Mä en voi käsittää, miksei M lopettanut hommaa ajoissa, vaan antoi sen naisen hoitaa homman loppuun asti. Tuntuiko sen toisen naisen runkkaaminen niin hyvältä, ettei M malttanut lopettaa ajoissa.. Tämähän oli taas omiaan lisäämään mun epävarmuutta ja itsetunto-ongelmia, joiden kanssa jo muutenkin painin..
No mutta sainko minä, joo sain. Sain useammankin klitorisorgasmin, sekä M:n, sen toisen naisen sekä toisen miehen toimesta. G-pisteorgasmia en edelleenkään ole saanut kuin M:n kanssa, mutta en itseasiassa edes odottanut, että sellaisen jonkun tuntemattoman kanssa kokisin.

Oli muuten kamalaa käydä nukkumaan sänkyyn, jossa oli juuri paneskellut vieraiden ihmisten kanssa ja tunnelma ei siinä kohtaa ollut mikään maailman paras. Mua ärsytti ja suututti niin paljon se M:n laukeaminen, tai siis se, ettei M pystynyt pitämään sopimustamme siitä, että se olen minä joka hänet hoitelee loppuun. Tästä asiasta M onkin joutunut eilisen päivän kärsimään ja menee varmaan pitkään että minä pääsen asian yli. Mä olen tosi mustasukkainen ja ajatuskin siitä, että M laukeaa jonkun muun toimesta saa mut voimaan pahoin.

Eli, jos olet/olette miettineet ryhmäseksiä niin oman kokemuksen pohjalta voin sanoa, ei kannata. Jos jommalla kummalla on vähänkään itsetunto-ongelmia tai taipumusta mustasukkaisuuteen, niin älkää lähtekö kokeilemaan. Se paha olo, huonommuuden tunne, ärsytys, viha, katkeruus ja kaikki muut negatiiviset tunteet, joita jälkikäteen tulee vastaan, eivät ole kokemisen arvoisia. Nauttikaa toisistanne, rakastakaa toisianne, fantasioikaa, mutta miettikää tarkkaan lähdettekö fantasioitanne toteuttamaan :)

-onnellinenN