Tietoja meistä

Oma kuva
Olemme kokeilunhaluinen aviopari, mies (M) vuosimallia -83, nainen (N) -74. Rakastamme seksiä ja harrastamme sitä PALJON. Tässä blogissa kerromme kokemuksistamme ja ajatuksistamme.

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Hyvä/paha porno

Tässä jokunen aika sitten sattui tilanne, jossa yllätin M:n runkkaamassa ja katselemassa pornoa.
Mehän ollaan koko ajan hehkutettu seksielämäämme ja sitä, kuinka avoimesti puhutaan seksistä, omista fantasioista ja elämästä ylipäätään. Pornoon on meidän molempien suhtautuminen ollut hyvin sallivaa ja monesti olemme omia petipuuhia piristäneet pornoa katsellen.
Tämä kyseinen "yllättäminen" kuitenkin jostain syystä sai mun ajatusmaailman ihan sekaisin. Tilanne oli siis sellainen, että oltiin harrastettu seksiä ja minä kävin nukkumaan. Jossain vaiheessa heräsin ja huomasin M:n runkkaavan omalla puolellaan sänkyä samalla pornoa katsellen. Jostain syystä päättelin, että mua ei nyt tähän hommaan haluta mukaan, joten jatkoin unia. Tapaus jäi kuitenkin kaivelemaan ja saatiin siitä myöhemmin ihan kunnon riitakin aikaiseksi.
M:llä on monesti vaikeuksia laukeamisen kanssa. Aina olen kuitenkin saanut hänet laukeamaan tavalla tai toisella. Se, että hänellä on näitä laukeamisongelmia ollut, on saanut minut miettimään omaa seksikkyyttäni ja sitä, että onko vika minussa, minun ulkonäössä, olemuksessa, teenkö jotain väärin. Onko M kyllästynyt minuun. On tehty tutkimuksia, joiden mukaan mies kyllästyy saman naisen panemiseen niin ja niin monen kerran jälkeen. Naisen seksuaalinen valta -kirjassa todettiin, että mies menettää mielenkiinnon naiseen 7 panokerran jälkeen. Onko meille nyt käynyt niin, että M on kyllästynyt, mutta ei uskalla/halua sanoa sitä ääneen.
Tämä pornon katselu/runkkaaminen tuntui iskulta kasvoja vasten, kun muutenkin oma seksuaalinen itsevarmuus on ollut hieman hukassa.Tuli petetty olo. Mietin, että enkö minä enää riitäkään. Rakastelustamme oli vasta ehkä tunti aikaa ja silti hänen oli katsottava pornoa ja tyydytettävä itsensä.
Minä en tämän tapauksen jälkeen ole pornoa katsonut sekuntiakaan, jotenkin porno tuntuu tällä hetkellä vastenmieliseltä ja likaiselta. Tekisi mieli hävittää kaikki porno maan päältä. Olosuhteiden (vuorotyö) pakosta seksielämämme ei ole enää niin aktiivista kuin aiemmin ja tästä syystä olemme molemmat aika ajoin turvautuneet masturbointiin. Tosin tämän porno-runkkaussession jälkeen myös M:n itsetyydytys on saanut minut tuntemaan oloni petetyksi enkä voi mitään sille, että ajattelen hänen nauttivan omasta kädestään (ja pornosta) enemmän kuin minusta. Tajusin muuten juuri, että minä en ole itsetyydytystä harrastanut useaan viikkoon, jotenkin sekin tuntuu vastenmieliseltä.
Toivon, että tämä on nyt vaan ohimenevä vaihe, pornohan on aiemmin ollut hyvinkin piristävää. Meillä taitaa muutenkin olla nyt joku matalapaine menossa, avoimuus on vähentynyt, riitoja tulee mitä pienimmistäkin asioista ja kaiken tämän keskellä oma seksuaalinen itsetunto laskee kuin lehmän häntä.
Tästä jatketaan ja toivotaan, että saisimme takaisin sen avoimuuden, joka on ollut suhteemme kantava voima.

-onnellinenN

3 kommenttia:

  1. Seksuaalisuus vaihtelee. Niin miehillä kuin naisilla. Joskus saattaa kumppanilla olla halukas kausi, ja itse taas on ihan jossain muualla. Ei vaan hormonit hyrrää. Tuntuu, että kumppani aistii tämän ihan tietämättäänkin, ja on luonnostaankin hienovarainen. Eli ei ole entiseen malliin haluamassa puolisoaan näinä hetkinä.
    Tuo 7 kertaa ja kyllästyminen on kyllä jonkin miehiä ymmärtämättömän henkilön kirjoittama. Tilastollisesti ja oman tuttuporukan mukaan parisuhdeseksi on sitä parasta.

    Voi olla niinkin, että jokaisella on jossain määrin se oma seksi, ja sitten se kumppanin kanssa harrastettava seksi. Omaseksi perustuu mielikuviin ja fantasioihin, tai muuten vaan itsensä hiplailuun. Tavallaan hetki itsensä kanssa, ilman että kukaan muu siinä olisi. Eikä näitä kahta eri "seksielämää" ehkä kannata ajatella toistensa korvaajiksi. Ei itsetyydytys ole keneltäkään pois, vaan päin vastoin, se pitää kuntoa yllä.
    Ymmärrän kyllä fiiliksesi, riittämättömyyden tunne, jne. Ja jos vielä mies on huonohko laukeamaan, niin otat osasyytä siitä niskoillesi turhaan.
    Sama käy toisinpäinkin: Jos mies ei saa naista laukeamaan, niin kyl se alkaa vaivaamaan laajemminkin. Jutelkaa ja koittakaa asettua toistenne rooleihin, jotta ymmärätte toistenne fiiliksiä. :)

    VastaaPoista
  2. Seksuaalisuus vaihtelee. Niin miehillä kuin naisilla. Joskus saattaa kumppanilla olla halukas kausi, ja itse taas on ihan jossain muualla. Ei vaan hormonit hyrrää. Tuntuu, että kumppani aistii tämän ihan tietämättäänkin, ja on luonnostaankin hienovarainen. Eli ei ole entiseen malliin haluamassa puolisoaan näinä hetkinä.
    Tuo 7 kertaa ja kyllästyminen on kyllä jonkin miehiä ymmärtämättömän henkilön kirjoittama. Tilastollisesti ja oman tuttuporukan mukaan parisuhdeseksi on sitä parasta.

    Voi olla niinkin, että jokaisella on jossain määrin se oma seksi, ja sitten se kumppanin kanssa harrastettava seksi. Omaseksi perustuu mielikuviin ja fantasioihin, tai muuten vaan itsensä hiplailuun. Tavallaan hetki itsensä kanssa, ilman että kukaan muu siinä olisi. Eikä näitä kahta eri "seksielämää" ehkä kannata ajatella toistensa korvaajiksi. Ei itsetyydytys ole keneltäkään pois, vaan päin vastoin, se pitää kuntoa yllä.
    Ymmärrän kyllä fiiliksesi, riittämättömyyden tunne, jne. Ja jos vielä mies on huonohko laukeamaan, niin otat osasyytä siitä niskoillesi turhaan.
    Sama käy toisinpäinkin: Jos mies ei saa naista laukeamaan, niin kyl se alkaa vaivaamaan laajemminkin. Jutelkaa ja koittakaa asettua toistenne rooleihin, jotta ymmärätte toistenne fiiliksiä. :)

    VastaaPoista
  3. En nyt pitäisi ensimmäisenä vaihtoehtona, että kyse olisi siitä, että sinuun olisi kyllästynyt. En nyt tietenkään tiedä koko tilannetta ja teidän siitä seuranneita keskusteluja, mutta miksi tuollainen fiilis jäi? Eikö ole vain todennäköisempää, että miehesi ei ole saanut unta, on ajautunut ajattelemaan seksijuttuja ja sitten kiihottunut, mutta ei vain halunnut sinua herättää uusiksi panemaan (koska ajatteli sinun mieluummin nukkuvan)? :D

    Mutta siis vaikka kyse olisikin siitä, että on ainakin osittain tarkoituksella pysytellyt hereillä, jotta voisi harrastaa itsetyydytystä sinun nukahdettuasi... Ymmärrän, että se saattaa ensiajatuksella tuntua ahdistavalta ja saada aikaan ajatuksia siitä, että minä en enää riitä. Mutta onko siinä oikeasti jotain pahaa? Kuten Nereidin ja Meripeikon kommentissa jo tuossa yllä on mainittu, ei itsetyydytystä ja kumppanin kanssa harrastettavaa seksiä pidä ajatella suoraan toisten korvaajiksi. Ehkä hän haluaa fantasioida asioista, joita ei oikeasti halua edes toteuttaa tms. Ei se ole sinuun kyllästymistä, vaan on vain osa monipuolista seksuaalisuutta.
    Huolestuisin vasta siinä kohtaa, jos M ei haluaisi enää lainkaan harrastaa seksiä sinun kanssasi, vaan viihtyisi AINA vain oman kätensä ja pornon seurassa.

    Puhukaa ja vielä kerran puhukaa! Eikä saa tehdä oletuksia toisen jutuista.

    VastaaPoista