Tietoja meistä

Oma kuva
Olemme kokeilunhaluinen aviopari, mies (M) vuosimallia -83, nainen (N) -74. Rakastamme seksiä ja harrastamme sitä PALJON. Tässä blogissa kerromme kokemuksistamme ja ajatuksistamme.

maanantai 26. tammikuuta 2015

Seksiä arjen keskellä

Niin se arki taas on vienyt mennessään eikä olla ehditty blogia päivittää. Ei kuitenkaan syytä huoleen, seksielämämme ei ole mihinkään hiipunut vaikka kyllä se arki seksielämässämmekin on näkynyt. Jännästi omat mielialat ja väsymys näyttäytyvät myös seksissä. Meillä se on enemmän M jonka mielialoihin arki silloin tällöin vaikuttaa negatiivisesti. Halut eivät ole mihinkään kadonneet ja seksi näyttäytyy tavalla tai toisella jokapäiväisessä elämässämme myös arjen keskellä, mutta se suurin kiihko tuntui olevan muutaman viikon ajan kadoksissa. Seksiä kyllä ollaan harrastettu lähes päivittäin, mutta jotenkin tuntuu, että siitä puuttui se suurin kiihko ja himo. Eilen tunsin kiihkon palaavan ja myös M oli mielestäni kiihkeämpi ja himokkaampi kuin viime viikkoina. Kokeilimme nyrkkinaintia ja se ei vaan ota onnistuakseen. Ollaan ennenkin samaa kokeiltu, mutta koko nyrkin saaminen pilluun ei vielä ole onnistunut. Viisi sormea menee sisään rystysiin saakka, mutta sen pidemmälle ei vielä olla päästy. Ihanan huomaavainen ja varovainen M kyllä on, hän osaa uskomattoman hyvin tulkita ilmeitäni ja eleitäni ja etenee minun kehoani kuunnellen. Tämä onkin yksi syy siihen miksi seksielämämme toimii niin hyvin, meillä molemmilla on kova halu kokeilla uusia asioita ja toteutamme niitä toisiamme kuunnellen. Tämä nyrkkinainti on yksi niistä asioista jonka haluamme kokea, siksipä en aiokaan luovuttaa, vaan tätä treenataan niin pitkään, että onnistuu ja pääsen itse kokemaan, että onko se nyrkkinainti niin uskomattoman hienoa, kuin monet antavat ymmärtää. Vinkkejä otetaan vastaan ;)
Eilen oli taas sellainen ilta, että sain nauttia pitkästä ja kiireettömästä esileikistä. M sormetti ja nuoli pitkään ja hartaasti. Ja se tunne, kun M sormetti, ensin yhdellä sormella ja pikku hiljaa sormia lisäten, huhhuh ;) Mä nautin siitä ihan mielettömästi, M osaa tehdä sen just oikein.
Nyrkkinainnista vielä sen verran, että vaikka ajatus siitä kiihottaa ihan hitosti, niin tuntuu vaikealta kuvitella, että nyrkki antaisi mulle samanlaisen nautinnon kuin esimerkiksi 3 sormea. Kun sormia on sisällä 1 tai vaikka 3, niin M pystyy hieromaan g-pistettä just oikealla tavalla, sitten kun sormia on 5 tai koko nyrkki, niin eikös se sormien liikuttaminen ole jo aika mahdotonta? Mites siinä sitten pystyy g-pistettä stimuloimaan? No, tämä on kuitenkin asia jonka haluan kokea, en pelkästään itseni vaan myös M:n takia, tiedän että M kiihottuu jo pelkästään nyrkkinainnin ajattelemisesta ;) Täytyykin illalla ehdottaa, että kokeillaan taas ja jos vaikka saataisiin pari kuvaakin otettua niin pääsette te lukijatkin näkemään, että miten homma etenee ;)
Ai niin, Tampereen reissuun on enää vajaa 3 viikkoa aikaa ja ollaan löydetty pari joka on innolla tulossa mukaan, en malta odottaa ;)

-onnellinenN

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Mustasukkaisuutta ja itsetunto-ongelmia

On se vaan jännä miten joku niin kiihottava voi samaan aikaan olla niin pelottavaa. Ajatus miehestäni nuolemassa vieraan naisen pillua saa välittömästi housuni kostumaan, mutta samaan aikaan takaraivossa jyskyttää mustasukkaisuus ja pelko siitä, että mieheni nauttii siitä toisesta naisesta enemmän kuin minusta. Ja entäs jos mieheni pitää tätä toista naista kiihottavampana, seksikkäämpänä ja haluttavampana kuin minua? Riskeeraanko avioliittoni pelkän fantasian takia? Kannattaako tämä riski?

Näitä kysymyksiä olen pyörittänyt mielessäni monet kerrat ja näistä olemme mieheni kanssa monet keskustelut käyneet. Meillä on onneksi aivan uskomattoman avoin suhde. Me voimme puhua mistä vaan avoimesti ja rehellisesti.  Minun ei tarvitse peitellä omaa epävarmuuttani ja pelkojani vaan voin avoimesti olla oma itseni mitään häpeilemättä. Tiedän, että mieheni ei koskaan loukkaisi minua tahallaan ja tiedän, että hänelle tärkeintä on se, että minulla on hyvä olla. Tiedän, että ryhmäseksi on myös hänen fantasiansa, ei pelkästään minun, mutta siitä huolimatta, että hän haluaa tätä yhtä paljon kuin minäkin, on kaikki tapahtunut minun tahdissani, minun halujeni ja toiveitteni mukaan. Mieheni ei ole koskaan painostanut minua mihinkään, päinvastoin hän on monet kerrat varmistanut, että tämä on todella sitä mitä haluan. Eivät nämä keskustelut aina helppoja ole, ollaan monet riidat saatu aikaiseksi sillä, että olen tuonut oman epävarmuuteni esiin ja tarttunut merkityksettömiin sanoihin tai lauseisiin ja niistä sitten vetänyt omat johtopäätökset, jotka eivät ole loppupelissä olleet ollenkaan sitä mitä mieheni on niillä tarkoittanut.

Mistäköhän sekin johtuu, että nainen on usein se epävarmempi osapuoli? Ja eikös ryhmäseksikin ole useimmiten miesten fantasia? Olenko minä jotenkin poikkeava? Vai onko sittenkin niin, että naiset eivät vaan niin avoimesti kerro fantasioistaan kuin miehet?

Ensimmäisen kerran aloimme puhua ryhmäseksistä loppukesästä ja pian meillä olikin ilmoitus parillakin eri sivustolla. Homma lähti siis rytinällä käyntiin ja yhteydenottojakin tuli ihan mukavasti. Suurin osa yhteydenotoista tuli tosin yksinäisiltä miehiltä ja ne hylättiin saman tien. Meidän kiinnostus ryhmäseksiin kohdistuu lähinnä naisten väliseen seksiin sekä parinvaihtoon, ei niinkään mieheen kolmantena pyöränä.

Yhteydenottojen joukosta löytyikin mielenkiintoinen pari, jonka kanssa vaihdoimme puhelinnumeroita ja siitä alkoi meidän yhteydenpitomme. Soittelimme, viestittelimme, vaihdoimme kuvia ja suunnittelimme tapaamista. Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes eräänä iltana töistä palatessani kävi ilmi, että mieheni oli töissä ollessani viestitellyt kyseisen parin kanssa. Ei siinä viestittelyssä itsessään mitään pahaa ollut, se mikä minut silloin pysäytti oli se, että mieheni oli ottanut itsestään alastonkuvan, jonka oli tälle parille lähettänyt ja saanut vastaukseksi viestin, jossa tämä vieras nainen kehui mieheni kullia ja kertoi, kuinka hän haluaisi tätä imeä. Mikä tässä sitten oli väärin tai loukkaavaa, olimmehan yhdessä tämän parin kanssa viestitelleet ja kuviakin vaihdelleet?! Minusta loukkaavaa oli se, että tämä kaikki tapahtui ns. selkäni takana, minun ollessani töissä. Ajatus miehestäni runkkaamassa itseään, kuvaamassa itseään samalla kun viestittelee vieraan parin/naisen kanssa, sai minut lähestulkoon raivon partaalle. Eikä myöskään naisen tapa vastata viestiin ollut mielestäni sovelias. Jotenkin tuntui, että kyseinen nainen astui minun reviirilleni lähettäessään niinkin rivoja viestejä miehelleni. Ja kaikki tämä minun poissa ollessani. Oma reaktioni tähän viestittelyyn hämmästytti itseänikin ja tästä johtuen päätimme, että otamme ryhmäseksin suhteen aikalisän ja keskitymme toistaiseksi vain toisiimme. Totesimme, että minä en ehkä sittenkään ollut vielä valmis tositoimiin vaikka ajatus ryhmäseksistä alun perin minun ideani olikin.


No nyt olemme taas tilanteessa, jossa olemme saaneet yhteydenottoja muutamaltakin mielenkiintoiselta parilta ja näillä näkymin tositoimiin päästään hyvinkin pian. Oman itsetuntoni ja mustasukkaisuuteni kanssa kamppailen edelleen, mutta nyt tuntuu siltä, että luottamus mieheeni on niin suuri, että tällä kertaa uskon uskaltavani viedä fantasiamme loppuun asti.

-onnellinenN

Kimppakivaa Tampereella 14.2.

Nyt se sitten on toivottavasti tapahtumassa, meidän molempien fantasia, jonka haluamme toteuttaa, jos vaan sopiva pari/nainen löytyy. Olemme varanneet huoneen Tampereelta 14.2 ja nyt pidetään peukut ja varpaat pystyssä että joku innokas pari tai bi-nainen ilmoittautuu mukaan, kimppakivaa siis tiedossa ;)

Nyt siis kaikki kimppakivasta kiinnostuneet parit ja bi-naiset rohkeasti yhteydenottoa meihin päin ;)
Ulkoisilla seikoilla ei ole väliä, mutta toivomme, että olisit/olisitte yli 30 v.
Yksinäiset miehet, älkää vaivautuko.

-onnellinenN



sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Bi-ajatuksenjuoksua

Katselimme eräänä iltana N:n kanssa pornoa ja tällä kertaa teemana oli bi-seksi ja kokoonpanona 1 nainen + 2 miestä. Kerrottakoon tähän väliin, että taisi olla ensimmäinen kerta kun katsoimme miestenvälistä seksiä. Vaikka me molemmat suhtaudummekin seksiin ja seksuaalisuuteen avoimesti, omia mieltymyksiämme häpeämättä ja muiden mieltymyksiä tuomitsematta, oli tämä aikuisviihdepätkä hämmentävää katsottavaa. Katsellessani mietin, että kiihottakohan tämä minua vai ei? ja mitäköhän N mahtaa ajatella?, kiihottaakohan tämä kumpaakaan??? Kaikesta kiusallisuudesta huolimatta tiesin, että rakas vaimoni ei minua tuomitsisi, vaikka kiihottuisinkin näkemästäni.

Kun olimme aikamme katselleet miestenvälistä kullinlutkutusta, kysyin N:ta mielipidettä videosta. Molemmat olimme samalla kannalla; "tää on aika homoa". Tästä heräsi kysymys; Miten on mahdollista, että naistenvälinen seksi on niin paljon hyväksyttävämpää ja "normaalimpaa" kuin sama miesten kesken? Aivan pokkana ja kyseenalaistamatta katsomme kun nainen nuolee pillua, mutta jos miehellä on muna suussa, on kiusallisuus heti läsnä. Kyllä minä itsekin haluaisin kokea kovan kullin suussani tai perseessäni, eikä ole ollenkaan kiusallista ajatella asiaa, tai edes puhua siitä, jotenkin vaan TV-ruutu antoi tällaisen signaalin. Hämmentävää.

-onnellinenM

lauantai 3. tammikuuta 2015

Eilisen kuvasaldoa

Ihanaa suuta...
                 

...ja muuta
       

Täytteet valuu, kukahan nuolis puhtaaks?

perjantai 2. tammikuuta 2015

1,2,1,2,1,2

N makasi selällään kun työnnyin hänen märkään pilluunsa. Kullini oli kovana kuin rautakanki koko päivän kestäneestä kiusoittelusta. N oli heti valmis saamaan, kun työnnyin häneen rauhallisin edestakaisin vedoin, samalla levittäen sormillani hänen pilluaan. Siirryin käyttämään sormiani ja sain N:n ruikkimaan eritteitään lakanoille, kannatti laittaa suojalakana, sen verran märäksi leikki yltyi. Annoin sormillani pari märkää orgasmia, sormien lipsahtaessa välillä myös peppuun.

N kääntyi vatsalleen ja katselin, kun hän makasi perse pystyssä, molemmat reiät kutsuvasti esillä. Upotin kullini tiukkaan peppureikään, vaikka se olikin aamupäivän jäljiltä kuulemma hellänä. "Pane mua lujempaa!", "Ai vittu kun sä oot kova!" N voihki ja huusi. Aloin vaihdella pillun ja perseen välillä; muutama työntö ykköseen, muutama kakkoseen ja niin edelleen... jälkeenpäin N sanoi nauttineensa tästä todella paljon.

Rakastelu jatkui pitkään, edestä ja takaa, pilluun ja pyllyyn, kyrvällä, sormilla, kielellä...
Välillä N tuli päälleni, hieroi klitoristaan kulliani vasten, samalla tarjoten ihanat rintansa imettäväkseni. Silloin tunsin kuinka lämmin pissa alkoi valua haarojani pitkin. Olin todella kiihottunut kun N pissasi päälleni, samalla hieroen itseään minua vasten. Olin ollut jo pitkään orgasmin partaalla, kun N kääntyi takaisin selälleen. Pissa suihkusi kaaressa päälleni, minun runkatessa itseni loppuun asti.

-onnellinenM

torstai 1. tammikuuta 2015

Uusi vuosi ja uudet kujeet

Vuosi vaihtui ja yritimme löytää seksiseuraa uudenvuodenyöksi. Julkaisimme ilmoituksen parillakin eri deittisivustolla, mutta valitettavasti ei tärpännyt. Kokeilimme myös seksichatteja, mutta ei. Lähdimme siis baariin juhlimaan vuodenvaihtumista ja sielläkin pidimme silmät auki, jos vaikka sattuisi löytymään seuraa kotiinviemisiksi. Kuitenkin lähdimme kotiin kahdestaan, mutta se ei menoa haitannut. Kun olimme koko päivän puhuneet seksistä ja antaneet halujemme kasvaa, voitte vain kuvitella kuinka kiihkeää se oli, kun vihdoin pääsimme riisumaan toisemme. Pelkkä riisuminen ei kuitenkaan riittänyt, vaan leikkiin kuului myös pukeutumista; stay-up sukkia ja sukkahousuja.

Aamulla jatkoimme siitä, mihin olimme yöllä jääneet. Peuhasimme sängyssä monta tuntia ja pidimme toisiamme hyvänä kaikin mahdollisin tavoin. Eilen hankittu G-pistesauvakin pääsi käymään joka reiässä. Vaikka leikki jatkuikin pitkään, ei N antanut minun laueta kuin kerran, joten vielä on puhtia illaksikin. Sänkyyn on levitetty valmiiksi PVC-lakana, ihan siltä varalta, jos leikki sattuu yltymään märäksi ;)

Hyvää alkanutta vuotta
-onnellinenM