Tietoja meistä

Oma kuva
Olemme kokeilunhaluinen aviopari, mies (M) vuosimallia -83, nainen (N) -74. Rakastamme seksiä ja harrastamme sitä PALJON. Tässä blogissa kerromme kokemuksistamme ja ajatuksistamme.

maanantai 26. tammikuuta 2015

Seksiä arjen keskellä

Niin se arki taas on vienyt mennessään eikä olla ehditty blogia päivittää. Ei kuitenkaan syytä huoleen, seksielämämme ei ole mihinkään hiipunut vaikka kyllä se arki seksielämässämmekin on näkynyt. Jännästi omat mielialat ja väsymys näyttäytyvät myös seksissä. Meillä se on enemmän M jonka mielialoihin arki silloin tällöin vaikuttaa negatiivisesti. Halut eivät ole mihinkään kadonneet ja seksi näyttäytyy tavalla tai toisella jokapäiväisessä elämässämme myös arjen keskellä, mutta se suurin kiihko tuntui olevan muutaman viikon ajan kadoksissa. Seksiä kyllä ollaan harrastettu lähes päivittäin, mutta jotenkin tuntuu, että siitä puuttui se suurin kiihko ja himo. Eilen tunsin kiihkon palaavan ja myös M oli mielestäni kiihkeämpi ja himokkaampi kuin viime viikkoina. Kokeilimme nyrkkinaintia ja se ei vaan ota onnistuakseen. Ollaan ennenkin samaa kokeiltu, mutta koko nyrkin saaminen pilluun ei vielä ole onnistunut. Viisi sormea menee sisään rystysiin saakka, mutta sen pidemmälle ei vielä olla päästy. Ihanan huomaavainen ja varovainen M kyllä on, hän osaa uskomattoman hyvin tulkita ilmeitäni ja eleitäni ja etenee minun kehoani kuunnellen. Tämä onkin yksi syy siihen miksi seksielämämme toimii niin hyvin, meillä molemmilla on kova halu kokeilla uusia asioita ja toteutamme niitä toisiamme kuunnellen. Tämä nyrkkinainti on yksi niistä asioista jonka haluamme kokea, siksipä en aiokaan luovuttaa, vaan tätä treenataan niin pitkään, että onnistuu ja pääsen itse kokemaan, että onko se nyrkkinainti niin uskomattoman hienoa, kuin monet antavat ymmärtää. Vinkkejä otetaan vastaan ;)
Eilen oli taas sellainen ilta, että sain nauttia pitkästä ja kiireettömästä esileikistä. M sormetti ja nuoli pitkään ja hartaasti. Ja se tunne, kun M sormetti, ensin yhdellä sormella ja pikku hiljaa sormia lisäten, huhhuh ;) Mä nautin siitä ihan mielettömästi, M osaa tehdä sen just oikein.
Nyrkkinainnista vielä sen verran, että vaikka ajatus siitä kiihottaa ihan hitosti, niin tuntuu vaikealta kuvitella, että nyrkki antaisi mulle samanlaisen nautinnon kuin esimerkiksi 3 sormea. Kun sormia on sisällä 1 tai vaikka 3, niin M pystyy hieromaan g-pistettä just oikealla tavalla, sitten kun sormia on 5 tai koko nyrkki, niin eikös se sormien liikuttaminen ole jo aika mahdotonta? Mites siinä sitten pystyy g-pistettä stimuloimaan? No, tämä on kuitenkin asia jonka haluan kokea, en pelkästään itseni vaan myös M:n takia, tiedän että M kiihottuu jo pelkästään nyrkkinainnin ajattelemisesta ;) Täytyykin illalla ehdottaa, että kokeillaan taas ja jos vaikka saataisiin pari kuvaakin otettua niin pääsette te lukijatkin näkemään, että miten homma etenee ;)
Ai niin, Tampereen reissuun on enää vajaa 3 viikkoa aikaa ja ollaan löydetty pari joka on innolla tulossa mukaan, en malta odottaa ;)

-onnellinenN

1 kommentti:

  1. Samoja fiiliksiä tuumailtu. Kiva lukea blogianne. Tuolla meidän mietteitä: http://parastaparisuhdetta.blogspot.fi/

    VastaaPoista